Vanhako oon ja kammioon muistojen

nuoruuden rantain suistojen

ilta-auringon lämmön ja varjojen piteneväin

kera sukellan näin polulle kapenevalle

joka jonnekin ajassa vie

varjoisten puiden alle

nyt muista vain en

minne kulkenen tähyillen

että eksyisi en kuitenkaan

enkä vaivainenkaan

olis poluilla noilla

vaan kasvaen kengistä  lapsen

kantamaan viisautta harmaahapsen

olla ikuinen vaan vailla pelkoa

mitään rikkomatta

tämän kauniin maan näkyjä kaihtamatta

tietäen sisimmässäin

mä täällä tehtävän näin

kun kirjoitettiin se sydämeen

jokaisen tänne syntyneen

ja kyynelin huuhtoo silmistäin

esteet edestä totuuden

yli itseni rajojen kasvattaen

ymmärtämään vain veljenäin

vaeltajat tään planeetan

ja avaruuden mittaamattoman