Kaikki ihmissuhteet ovat uusi mahdollisuus tutustua omaan itseensä,  matkata omiin tuttuihin, tai salattuihin maisemiinsa, sillä toisessa voimme peilata oman sielumme kuvaa. Varsinkin salattuihin seutuihin, sisimpämme erämaihin päästesssämme, opimme eniten. Niiden ylä- ja alamäet, synkät metsät, hiljaiset niityt ja aurinkoiset rannat tai vaahtopäisten laineiden kuvioimat vedet näyttävät elämämme todellisuutta. Miten vähän itseään tuntee,  miten moni sielun maisema on outo ja kuitenkin sen pitäisi olla tuhannesti tuttu osa ihmistä.

Kriiseissä voi moni salattu maisema paljastua. Kriisi on siis mahdollisuus, mutta miten vaikea sitä on synkimpiä polkuja kompuroidessa nähdä, jopa kiittää  tuosta uudesta jumalien suomasta huomiosta. Parhaimmillaan kriisi voisi kasvattaa hyväksymään itsensä sellaisena, kuin on, sillä se pyrkii totuuteen. Miten muuten osaisin itseäni hyväksyä jollen edes tiedä, mikä ja millainen olen? Siinä voisi oppia hieman rakkauttakin, sillä itseni hyväksyminen toisi mukanaan muiden ihmisten näkemisen tyynesti, ymmärtäen heidän ominaislaatuaan. Olisi suuri rauha itsessä ja ulkopuolella.

Mutta nämähän ovat helposti  kirjoitettuja tai lausuttuja ajatuksia. Osaako  niitä edes ymmärtää todellisesti, käytännössä, vaiko papukaijan tavalla niitä toistaa ja monia muita ihmisyydestä kertovia lauseita. Vaikka sanat alkuperältään perustuisivat syviin kokemuksiin ja viisauteen, piilee aina se vaara, että on helpottavaa varsinkin  vaikeissa tilanteissa tarrautua turvallisiin lauseparsiin ja tehdä niistä siten, tahtomattaankin, dogmeja. Mutta vaikka asia olisi oikea, sen toteutus on variaabeli, aina aikansa ja tilanteensa mukaan nyanssejaan ja jopa olomuotoaan vaihteleva.

Miten löytää itsensä näistä variaatioista, sen, joka tukka putkellla ajaa elämän vuoristorataa milloin ylös tai alas. Sen, joka piileksii synkkien metsien varjoissa uskaltamatta näyttäytyä valon puolella, koska se voi paljastaa itsestä liikaa, tai sen,  joka myrskyisillä rannoilla värjöttelee ihmettelemässä, voisiko tuohon veteen pienellä purrellaan lähteä ja luottaa, että  se kannattelee, kaikesta huolimatta.

Itsensä löytäminen on vaikean tien takana. Siunattu se, joka tuon polun pään löytää ja lähtee sitä pitkin etsimään omaa todellista olemustaan, piileksii se missä tahansa.