Voi olla, että esim.vaikeaa sairautta poteva ei vain halua ajatella todellisuutta. Häntä saatetaan pitää sankarillisena, jos hän  ei kohtalostaan koskaan valita. Tosiasiassa hän ehkä pakenee kaikenlaisten helpommin käsiteltävien ongelmien taakse, saattaa  suorastaan etsiä niitä, että ei tarvitsisi  kohdata  tuota kaikkein vaikeinta todellisuutta, eli lähestyvää kuolemaa. Sairaus kuitenkin aina tuo kuoleman hiukan lähemmäksi, sekin on tosiasia. Jotta pääsisi todellisiin tunteisiinsa käsiksi, pitäisi olla rohkeutta katsoa peiliin, siihen läpikuluneeseen ja säröilevään, jonkalainen itsensä tuntee olevan. Nähdä oma kohta, nähdä itsensä sisimpää myöten, myös ne kaikkein kipeimmät ja pelottavimmat asiat. Käsitellä ja hyväksyä ne ja sitten siirtyä eteenpäin, olkoon se vaikka menoa  lähemmäksi kuolemaa. Silloin voisikin tuntea jonkinlaista sankaruutta itsekin, kun ei enää väistäisi ja pakenisi.