Olen eksynyt tähän elämään

en pysty nyt juuri

vaikka halu ois suuri

sitä ees selittämään

Harhaillen kierrän maisemassaan

sen näyt sumu peittää vaan

sillä  tää luomus on

aava autio rannaton

joka kietoo viittansa ympärillein

tai synkkä metsä ja viluiset tuulet

vielä kauan niiden laulun kuulet

Olen  vieras itsellein

kuin musta rastas laulaa suuni

raakkuen kun ei kauniimmin

soikaan ääneni nyt

vaan pian lienee mykistynyt

ja kadottanut oon laulupuuni

joka ennen tuulessa havisi

Oksilla nyt ikilehdettömillä

yksin yritän laulaa lauluni

joka joskus annettiin

minun laulettavakseni kannettiin

ja olen sen työn minä kiitoksin

ottanut silloin sylihin

nyt sitä kantaen tarvon suota

vaan muistaispa hetkeä tuota

jolloin  lahjana tää kaikki ojennettiin

hetkiin juhlallisimpiin se kai luettiin