Kerran kauan sitten - tai kukaties montakin kertaa, eli muinaisessa Khemin maassa ihminen, joka monta elämää sai siellä kokea, mutta ei muista niistä mitään. Vain suuri, mutta nyt jo laantuva kaipaus häntä menneisyydestä muistuttaa ja se tosiasia, että Sinuhe on kuin vanha tuttu, josta kertova kirja järkytti 15-vuotiaan perinpohjin ja nimenomaan Ekhnaton siinä. Paljon myöhemmin hän  etsi Waltarin ihanteellisena aikanaan kirjoittaman kuvauksen Ekhnatonista ja se tuotti uuden järkytyksen. Niinpä tämä ihminen  kirjoitti omankin kirjan, kenties  hupsun fiktiivisen romaanin Saenra:sta, eli Ra:n, aurinkojumalan pojasta. Jostakin  syystä Ekhnaton herättää aina hänessä  epämääräisen murheen ja ikävän. Silti hän ei voi olla aika ajoin palaamatta tämän edustamaan maailmaan...

Mutta tärkeintä lienee ihmisiksi elää tätä elämää, tai ainakin toiveikkaasti yrittää sitä. Ja mitä vaikeammalta se  tuntuu, sen sinnikkäämmin vain puskisi vaikka otsa ruvella päin ikivanhoja kiviä. Ehkä niiden läpi joskus pääsisi ja puskijan olemukseen tarttuisi niidenkin  viisautta, ihmiskunnan alkuhämärien alkuperäistä tietoa siitä, miksi tämä kaikki aloitettiin...