Eläminen tässä maailmassa on todella vaarallista. Juuri kun uskoo, että niin ei ole, Elämä todistaa, että kyllä niin on. Jos tosiaan alkaisi elää sen mukaan, ei kai uskaltaisi nokkaansa näyttää, kuin oven raossa vähän nuuhkaisemassa ulkoilmaa. Mikä sitten saa ihmisen kuitenkin lähtemään  hieman kauemmas. Mielikuvitus, sanoisin. Se  ei juutu koskaan johonkin tunnetilaan tai kokemuksiin ja muistoihin, vaan se liitelee aina  jossain  toivon äärettömyyksissä ja unohtaa pahan. Mielikuvituksen luulisi siis olevan enkelten suuri synnyinlahja ihmislapsille. Sen avulla on vapaa menemään minne tahansa. Se vapauttaa pelosta ainakin hetkeksi. Se saa unohtamaan vihaa ja pettymyksiä. Sen avulla luottaa loputtomasti, sen avulla voi korkealle lentää toivon suurin siivin. Se on eräs suurimmista auttajistamme, parhaimmista ystävistämme ja mesenaateistamme,  eikä se petä koskaan, sillä se on  osa meitä itseämme ja miksi itseämme pettäisimme, olentoa, joka on ikuisesti kanssamme. Oikeastaan mielikuvitus näyttääkin meille salatuimman todellisuuden, sen, että ulkoisesti pahana koettu voi kääntyä hyväksi, ainakin joskus, niinä ihmeellisinä hetkinä, kun todella hyvään luotamme....