Taidan toistaa itseäni näissä kirjoitelmissa. Tai oikeastaan toistan  viisaampien opetuksia. Mutta synkäksi elämä meinaa mennä kaamoksen keskellä kamppaillessa. Olen aina kokenut tämän vuoden pimeimmän ajan myös vuoden vaikeimmaksi. Joillekin taas pimeys on turvallinen pesä, johon voi käpertyä tai alkaa tarmokkaasti harrastaa ja tehdä työtä.

Nuorena syksyt olivat synkkiä, mutta niistä sentään selvittiin. Enää pitkään aikaan eivät ne  ole olleet sellaisia, vaan ovat menneet siinä, missä muutkin vuoden ajat. Mutta tämä syksy on toisenlainen,  ehkä on tapahtunut liian paljon, jotta kaikkea pystyisi sulattamaan. Kuitenkin ajan kanssa varmaan muuntumistakin tapahtuu., hyvään suuntaan toivottavasti. Ja joka tapauksessa on elettevä siinä valossa, jonka Elämä suo. Sen voimakkuus on juuri minulle tarkoitettu, siispä voin uskoa pystyväni elämään pienemmässäkin valossa, jos  niin on tarkoitettu....