kun vapaaehtoisesti jatkaisi uniaan, ja jäisi vain olemaan loputtomasti outoon maailmaan, jossa kaikki voi olla mahdollista, vai mitenkähän lie, kun päättää sun on mahdoton määränpäähän vievä tie. Nääs unten mailla autuailla ei paljon ole auvoisaa, jos ei siellä saavuttaa voi tietoisuutta parempaa. Ilman sitä poukkoilet käskystä unen lakien,  vie ne oikukkaina jonnekin, minne tuskin tahtonet. Mutta paljastaa se kuvioissaan jotain itsestäs, ehkä joskus liikaakin voi olla näkemäs. Jos kysyt unien valtiaalta, mikä tyylillään on tarkoitus, se tuskin sulle vastaa, mut aikain päästä ehkä jäästä vapauttaa aattelun ja silloin näät ne langanpäät, jotka esittää totuuden itsestäs, jos valmis olet nielemään kaiken näkemäs.

Siis eikö vaan tään elon maan vois kestää hereillä, turha on unesta unohdusta, turvaa etsiä. Täällä  kaikki opitaan, jota elämisessä tarvitaan. Mut onneksi kuitenkin olemassa on tuo suurtenkin harhain maa, se joka yö sinua odottaa poluilleen kulkemaan. Se lepoa sinulle niinkin tarjoaa, ettei tarvii taakkaa kantaa aina niin tietoisaa, vaan voi sen vierelleen mättäälle laskea, sitä paikaltaan kadottamatta,  sillä oottaa se aina  uskollisesti sua takaisin palaavaksi, jotta voisit fyysiseen maailmaan ottaa taas reppusi ja sillä hetkellä se ehkä onkin hieman kevyempi.