Viime yönä ikkunani ulkopuollella pamahti, aivan kuin olisi ammuttu jollakin tosi isolla aseella, sillä tuntui, että koko talo hetkahti. Hyppäsin katsomaan ikkunasta, mutta mitään ei näkynyt, vain pakkasyö siellä huokaili ja huoltamon ankea takaseinä oli räikeästi valaistu, kuten aina öisin. Liikkeellä ei ollut ristinsielua... Mitä se sitten mahtaisi tarkoittaakaan. Mitä tosiaan on ristin sielu? Ristihän monesti mielletään myös taakaksi, vaikeudeksi, joka on pysyvämpää laatua. Voi olla asioita, jotka  ovat tuollainen risti, jota ihminen kantaa, esim. sairaus, vaikea ihmissuhde, tai yksinkertaisesti jokin luonnevika omassa itsessä. Olisiko sellainen juuri tuo ristin sielu, ydin?  Sairauden laadustahan kai riippuu, voisiko siitä koskaan päästä eroon parantumisen, ei vain kuoleman kautta. Ihmissuhteeseen sisältyvän elämänkoulun ankaruudesta kai riippuu, voiko sitiä päästä eroon, tavallaan valmistumalla siitä  koulusta jotain  ratkaisevaa oppineena, ja sitä kautta luonnevikansakin selättäneenä. Tuollainen valmistuminen voi lievemmässä muodossa tapahtua ihan milloin vain. Juuri kun kuvitteli, että jotain ihmistä raahaa taakkanaan jostain kummasta pakkomielteestä johtuen lopun ikänsä, voikin yllättäen tulla asioita, jotka siitä vapauttavat. Sillon koulu on käyty. Tai peli pelattu, jos sellaisesta on kysymys, nimittäin ihminen voi monenlaisia siirtoja tehden pelata toiselta voimaa omaan käyttöönsä. Silloin hän tosiaan on toiselle risti. Mutta  sanonta, ei ristinsieluakaan, tarkoittanee yksinkertaistettuna jotain tavallaan näkymätöntä: ei  edes  ihmistä ole näkyvillä, eikä hänen näkymätöntä ristiään liioin.

Eräs tuntemani henkilö jonkin merkillisen pakkomielteen, tai väärän vastuuntunnon ajamana ei millään päässyt eroon täysin käsittämättömästä kuviosta, jossa toinen osapuoli ei mitään mainittavaa ollut sanonut enää kuukausiin. Eikä siinä näyttänyt mikään auttavan. Sitten tapahtui käänne, ilmeisesti Karman Herrat katsoivat sen pelin pelatuksi. Ihminen vapautui kerralla sekä itsensä, että toisen muodostamasta taakasta, vankilasta suorastaan ja pääsi jatkamaan elämäänsä eteenpäin. Mutta pitkään hän miettii, ehkä koko lopun ikänsä, minkä taian alaisena oli ollut..

Siinä ei kyse ollutkaan elämää suuremmasta romanssista,  vaan epäromanttisesti pelkästään karmasta, joka vähitellen  täyttyi. Mutta mitä sillä pamauksella on tämän kanssa tekemistä. No pamaus ainakin herättää ajattelemaan asioita, voi se myös pelästyttää tai hajottaa vaikka korvat. Pamauksia voi olla sisäisiäkin  ja tarkoitan nyt kaulan jatkona keikkuvan pään sisäisen, oikeastaan ajatusten muutoksen aiheuttaman pamahduksen mahdollisuutta, sellaisen, jota vain itse voi kuulla ja vaikutuksen tuntea.