Jos ajatukset ovat voimaa ja suorastaan olemuksensa näköisiä olentoja, niin kai vielä voimallisemmin outoja  olevaisia ovat öiset ajatukset, sillä ne tuntuvat aina monta astetta väkevämmiltä valossa mietittyihin verrattuna. Nytkin voi moni ihmetellen huomata omien pohtimistensa todellisia muotoja ja tajuta niiden  kautta jotain elämän järjestämästä koulusta ja  mihin se  itse kutakin vie. Yhtäkkiä ei enää koekaan asioita entisellä tavalla, vaan alkaa vähitellen suorastaan tyytyä siihen, mitä elämä suo, ilman  kapinahenkeä. Ja se jos mikä on niin tiheään pakattu ajatus, että ei voi kuin ihmetellä ihmisen mielen muuttuvaisuutta, jopa parempaan suuntaan..

Olisi hyvä oppia elämään sen tosiasian kanssa, että ihminen ei voi olla mieliksi oikeastaan kenellekään, sillä silloin ollaan jo kyseenalaisilla linjoilla, jos ylipäänsä tuntee tarvetta olla mieliksi,  ja että auttamaan pystyy todellisesti vasta, kun tekee sen vailla minkäänlaista pyydettä oman itsensä kunnian kohottamisesta. Tämän voi oppia karvaiden  kokemusten kautta, jos on yrittänyt auttaa läheistä ihmistä siinä onnistumatta, suorastaan on käynyt päinvastoin. Onkin rikkonut enemmän kuin on korjannut. Alkuasenteessa on ollut vikaa, nimenomaan asenteellisuutta...

Mutta jos ei parempaan pysty, kuin mihin on kyennyt, minkä sille voi... Olisiko ihmisen lakattava yrittämästä epäonnistumisen pelosta? Täytyisikö pysytellä ulkopuolisen neutraalina, ettei vain tulisi tehtyä mitään virhettä? On niitä, jotka siihen pystyvät, niitäkin on, jotka aina oikein osaavat ja sitten on niitä, jotka siitäkään huolimatta, että saisivat rangaistuksista pahimman, täydellisen hylkäämisen ja eristyksen, eivät voi muuten toimia, kuin sydän sanoo. Kerta toisensa jälkeen, ikään kuin mitään oppimatta. Mutta ehkä ihmissydäntä ei voi muuttaa, sen ydintä, sen taipumusta panna itsensä likoon vaikkapa tyhmälläkin tavalla. Onko se korkeampi minä, tuo muuttumaton ydin, vai onko se jotain muuta, sillä  korkeampi minäkin on teosofian mukaan ainaisen kasvun tilassa.

Ympäriltä yö onkin väistynyt, aamu sarastaa monessa mielessä. Ehkä kaikki muuttuu, ytimen ydinkin. Ehkä kaikella ja kaikilla on toivoa...