Että inhimillisesti osaisimme elää täällä, täytyisi enemmän opetella ymmärtämään itseään, muita ja koko tätä elämää. Miksi olemme täällä, sillä täytyyhän siihen jokin syy olla, maailman kaikkeudessa jokaisella pienelläkin asialla ja sattumuksella on yleensä jokin syy. Jos kohtaan elämässäni paljon kärsimystä, olen sitä varmaankin paljon muille tuottanut, jos onnea, olen sen ansainnut uhrauksista, joita olen epäitsekkäistä syistä muiden hyväksi tehnyt. Mutta ehkä se ei ole noin suoraviivaista. Karma monesti vaikuttaa tosi monimutkaiselta,  eikä  suinkaan mene niin kuin olisi luullut, mutta jotenkin se vain menee ja haluaisin uskoa, että juuri oikein.

.

No, huomenna alkaa  pimeys vähitellen väistyä. Tänään on kuitenkin vielä vuoden lyhin  päivä, eli valoisaa vain nimeksi ja pieneksi hetkeksi. Odotan jo uutta aurinkoa, kun pimeys väistyy, sillä silloin se on aina uusi. Pitkän piilottelun ja häpeän aika on ohi, on parasta uskaltautua kolostaan omana itsenään uuden auringon lämpimään. Siinä voikin kokea jotain uudelleensyntymisen tapaista. Vanha minä jää kuin tyhjä kuori paikalleen elottomana, kun minä itse taisteltuani urheasti siitä irti, nousen ylös ulkoisesti samanlaisena, mutta sisäisesti eri ihmisenä, toivottavasti parempana ja veljellisempänä.

Se olisi tämänkin  elämän tarkoitus, hyväksyä itsensä ja kuljettaa sitä mukanaan kaikkialla, mutta oppia samalla jotain uutta itsestään, kasvaa ihmisenä edes hiukan....