Tänään lähde  ei taas käyntiin mikään. Miettii ihminen vain sitä, miten tuulinen voi olla yksi elämä. Joskus tuulee vähemmän ja onnen hetket varastetut tuntuu kestävän, mut lyhyet ne oli sittenkin, kun katsoo menneisiin, ja pian myrskyn silmästä taas löytää itsensä. Ei silloin muuta voi, kuin kiinnittyä johonkin, mikä kestää puhurin ja tuiskut eikä petä taikka jätä yksin selviytymään mutkaisesta tiestään. Niin joku luulot ulosottaa otsahiestään. Mut ehkä vahvempana vaan, hän nousee seisomaan vasten tuulta  repivää,  joka silloin  saattaa helpottaa kun huomaa, ettei mitään voi. Vaikka ujellus soi korvissaan, niin  ihminen, hän seisoo vaan, eikä enää pelkää.