WP_20160429_12_15_52_Pro.jpg

Toivottavasti ei! - Todennäköisempää olisi, että tämä pallo voi posahtaa kohti taivasta ja jäädä pölynä leijumaan sen olemattomiin tuuliin, varsinkin tällä asemäärällä varustettu planeetta. Taivas on taivas aina vaan yläpuolellamme ja vaikka se tavallaan on  konkreettinen  paikka, sitä oikeastaan on mahdotonta ryhtyä edes yrittämään määritellä. Se näyttää tästä perspektiivistä katsottuna tietyltä katokselta maailmamme yllä, mutta vain muutama ihmiskunnasta on sen astronauttina itselleen   ja siten toisillekin todistanut, että  se jatkuu ja jatkuu äärettömyyksiin. - Tai nyt ainakin kuuhun asti... Ei olekaan olemassa sitä taivaan  kattoa, jolta se meille näyttää. Tietenkin voisi ryhtyä epäileväksi Tuomaaksi ja väittää, että meitä on vain huijattu. Todellisesti elämme sinisen kuvun alla, eikä sen läpi ole kauemmas  menemistä, koska siellä ei ole mitään.

..

AVARUUDEN IHMEELLISYYKSIÄ

Tarvitaan siis uskoa  niiltä, jotka eivät ole kokeneet ja nähneet avaruutta ympärillään ihan omakohtaisesti avaruusaluksesta käsin. Niin no, sitten on vielä suuri joukko niitä, jotka ovat kaukoputkiinsa avaruuden ihmeellisyyksiä vanginneet ja täten todistaneet ainakin avaruuden valtavan koon, jos  ei muuta, mutta  siihenkin joku neropatti keksisi vastaväitteen. Eläähän kai vieläkin ainakin jollain lailla huhu, että koko kuussakäyntihomma oli lavastettu...

 

AVARUUDEN KOKOISET PELOT...

voivatkin päästä hallitsemaan  ihmistä ilman rationaalisuuden häivää. Monesti juuri jokin tuntematon, kuten vaikkapa kuolema, herättää pelkoa, vaikka oma elämä olisi miten vaivalloinen. Kuolema on tietysti vielä lopullinenkin ainakin sillä tavalla, että tämän elämän kuviot loppuvat.  On hyvä, että elämää osaa rakastaa,  olipa se millainen tahansa. Mutta luonnollinen kuolemakin voi olla juhlallinen hetki, näin  kerrotaan monien filosofioiden pyhissä teksteissä, mm. teosofiassa ja mikäpäs minä olen  sitä epäilemään. Olen nimittäin ollut läheisen ihmisen kuolinvuoteen äärellä, ja voin sen todistaa, mitä nyt siinä omalta murheeltani pystyin tajuamaan.. Kun kuoleman majesteetti astuu huoneeseen, hiljenee ja pysähtyy kaikki elämän hyörinä, aivan kuin pikajuna pysäkille, jättääkseen yhden sielun sen kertaiselle pääteasemalle.

 

ONNI VAI ONNETTOMUUS

Entä onnettomuuksissa kuoleminen. Pitäisikö siihen jotenkin valmistautua, ettei se  tulisi ikävänä yllätyksenä ja yrittää jo etukäten psyykata itseään, että nyt kun astun tuosta ovesta ulos, niin mitä tahansa  voi sattua. Tosin oma koti on  ihmisille kuulemma vaarallisin paikka, tilastojen mukaan ainakin, mutta sitä on vaikea mieltää todeksi. Kotipesähän  on ihmiselle  turvasatama. Mutta pitäisikö tuo mielikuva nyt kerta kaikkiaan muuttaa ja huokaista aina syvästä helpotuksesta, kun on selvinnyt kotiovesta ulos ehjin nahoin ja yksi seikkailu tuossa vaarojen paikassa on onnellisesti  päästy läpi? Kuolema on ainoa varma asia elämässä, sanotaan. Se tuntuu aika yksinäiseltä ajatukselta. Parempi olisi, jos saisi ajatella elämän jatkumisen olevan varmin asia maailmassa. Niin haluan ajatella..,- Ettei  kuolemaa sinänsä lopullisena kaiken sammumisena edes ole, vaan jossain olomuodossa elämämme  jatkuu. Kaikkia tosin tämä ei  lohduta, ei aina itseänikään. Ei tahdota yhtään ylimääräistä jälleensyntymää, koska muistissa on vielä kuluvan elämän karikot. Ja kukapa tosiaan haluaisi elää koko ajan kärsimyksessä. Ei ainakaan  silloin , jos ei ymmärrä sen syytä. Jos se yhtäkkiä kerrotaan, voi ihminen sisimmässään tuntea tuon keromuksen olevan totta ja mieleen laskeutuu rauha. Hän vain tietää: näin se on, ja tuntee onnea, jollaista ei  ehkä ole vielä kokenut. Nyt hän on vain kiitollinen, sillä hän maksaa velkaansa. Ei ole sen  monimutkaisemmasta asiasta kysymys.

 

AINA ON TOIVOA

Aina voi tapahtua muutoksia parempaan suuntaan. Sillä hetkellä, kun velka on  suoritettu, on hetken aikaa täysin vapaa. Ja sellaisella hetkellä voi tapahtua jopa ihmeitä, vaikkapa yhtäkkinen parantuminen vakavasta vammasta tai sairaudesta. Ehkä ihmeparantumiset ovatkin sellaista perua, että ihminen aavistaa sen hetken tulleen, jolloin hän vapautuu karmastaan. Sen aavistuksen innoittamana hän hakeutuu vaikkapa kokoukseen, jossa parantaja tekee ihmeitä. Ja niin myös tuo ihminen paranee, koska oli sen aika, siihen tarvittiin vain parantajan antama sysäys.