Nyt minä kuitenkin upposin kaulaani myöten, vai liekö mennyt pitemmällekin, "naamakirjan"  maailmaan. Jotenkin kai vahingossa meni sormi siihen suuntaan, että jotain nappulaa epähuomiossa klikkasin ja siellä sitä oltiin taas. Sitten tulikin kaveripyyntö ja sen jälkeen olen välillä näytön täydeltä yrittänyt pitää yllä eri keskusteluja, vaikka hiirikin lakkasi väliaikaisesti toimimasta, Kiirettä piti, mutta sitä kautta tuli tavattua sellaisiakin tuttuja, joita ei ole vuosiin nähnyt. Eipä silti, ei niitä nyttenkään sinänsä "nähnyt".

Tuntojaan avoimesti , mutta peittelevästi jakavat metsäsuomalaiset

Suomalaisten maine tuppisuuna  korpien kansana on huomattavasti kärsinyt  viime aikoina. Emme olekaan niin yksniittisiä,  vaan meidän suuri mutta tukahdutettu tarpeemmve puhua ja puhua on vuosisatojen kieltämisen jälkeen jotenkin räjähtänyt kuin ilotulitus. Onneksi se on puhjennut hyvään  suuntaan eikä  johonkin väkivaltaiseen  kahakointiin, sillä siinäkin lajissa suomalaiset kyllä ovat  mainettaan kasvattaneet. Voihan tuon synkähkön verenperinnön joskus tuntea  itsessäänkin, kun kunnolla erehtyy suuttumaan ja näkee vain punaista tai mustaa sillä hetkellä..