Sokea luottamus, mitä sekin lienee pohjimmiltaan. Halutttomuutta nähdä todellisuutta? Vaatimusten asettamista toisille, että toiset olisivat juuri sellaisia, kuin minä haluan. Ja siihen kyllä  totisesti syyllistyy yhä uudelleen, vaikka itse aina vannoisi, että nyt teen toisin. Sokea luottamus ei ole oikein edes toista ihmistä saati itseä kohtaan. Se ei jätä sijaa inhimilliselle erehtyväisyydelle, eikä muullekkaan epätäydellisyydelle ja jos siinä pettyy, ei ole keinoja antaa anteeksi koska pettymys on liian syvä, vaikkei itsekään olisi mikään luottamuksen graniittikallio..

Ihmisyyden tunnustajana yrittää ymmärtää sitä, minne ihmisyys meidän keskuudestamme niin herkästi häviää. Onko se sitä herkemmässä, mitä enemmän sitä koettaa tavoitella niin, että se pakenee kuin kylmä kuu tuijottajaansa, joka sitä seuraamaan on lähtenyt, eikä sitä koskaan  saavuta.

Mutta mistä viha on peräisin ja miksi katsomme olevamme siihen  oikeutettuja. Sehän on vaatimuksen asettamista toisille: jos ette toimi niin kuin minä tahdon, minulla on oikeus vihata...Mutta ihminen voi myös olla jotenkin keinoton siitä luopumaaan, vaikka tahtoisikin.  Vanhat kuviot vetävät puoleensa tai yksinkertaisesti vain kuin automaattina aina paukahtavat päälle. Mikä siihen auttaisi? Ehkä olisi vain koetettava sopeutua siihen, että on niin täydellisen epätäydellinen. Ja silti arvokas ihminen omine mutkineen. Jos tulee loukanneeksi jotakuta, voi pyytää anteeksi, jolloin toiselle jää siihen suhtautumisen valinta. Jos taas toinen loukkaa omasta mielestä sietämättömästi, voisi opetella sietokykyään kasvattamaan aivan uusiin sfääreihin. Voihan kaikkea yrittää tässä maailmassa, vaikkapa mahdottomaltakin tuntuvia asioita. Jonain päivänä niistä voi tulla mahdollisia.