Mummoilua on monenlaista. Yksi ja kai yleisin tapa on lapsenlasten kanssa leikkiminen ja niille lepertely vähintään omituisella lässytyksellä niin, että ainakaan lapset eivät siitä mitään ymmärrä, mutta eivät tilanteessa hämmenny, sillä ovat mummukan omituisuuksiin jo tottuneet. Mummojen perusoikeuksiin kuuluu myös lapsenlasten lahjominen ja vanhemmilta salaa suklaan ja muun erittäin addiktoivan tahmaisen ja makean aineen ujuttaminen viattomille ja puolustuskyvyttömille... Eikä kukaan mummo ikinä paljasta jotain ehkä tietävänsä siitä, miksi jälkikasvu riehuu yhtäkkiä kuin ei muuta olisi koskaan tehnytkään ja vieläpä erehdyttävästi sokerihumalan oireita osoittaen...
Mutta on myös toisenlaista mummoilua, sen tietää moni varttuneempi henkilö, vaikka ei sitä myöntäisikään. Siihen kuuluu eräitä mielenkiintoisia ilmiöitä kaikissa mahdollisissa variaatioissaan. Eräs tähän gategoriaan mahtuva toiminta saattaa aiheuttaa joitakin lievää suurempia järkytyksiä lähinnä ympäristössä, mummo itse on sen verran syyntakeettomassa tilassa, että hän ei ole enää vastuussa mistään... Niin hän saattaa ainakin itse äkkiseltään ajatella.
Joskus nimittäin voi olla mummon vuoro villiintyä, mutta sokerihumalasta ei liene tällä kertaa kyse, vaan jostain muusta päihtymisen lajista. Sen valtaan joutunutta kai voisi kuvata sanoilla villiintynyt vanha haahka.- Se haluaa olla nuorempi kuin on. Se laittaa kaiken uusiksi ykskaks, ottaa itseään puolta nuoremman poikaystävän, pukeutuu kuin teini, ehkä käyttäytyykin kuin murkkuikäinen ja kai siinä jokin mummomurros onkin käynnissä.
No, sitä kestää aikansa. Puolta nuorempi poikaystävä hyppää kauhuissaan kelkasta jo alkumetreillä. Teinivaatteetkin hieman kesyyntyvät, mutta ei ole sanottu, että mummon sisäinen tila olisi yhtään kesympi. Ja pian saattaa kuvioihin uida uusi mies, ei sentään puolta nuorempi eikä vanhempi, vaan melko sopivassa iässä oleva. - Mistä lie senkin mukaansa tempaissut, ajattelee ehkä joku nikottelevasta lähipiiristä. Ja jotain poikkeavaa siinäkin miehessä pitää olla: Se onkin vierasmaalainen! Onneksi yhteiseksi rakkaudenkieleksi osoittautuu tuiki tuttu englannin murre.. Tosin auttaneeko sekään kaikissa tilanteissa, sillä miehen ja naisen välillä on kai maailman alusta saakka vallinnut perustavaa laatua oleva täyden ymmärryksen estomuuri. Ja vaieta voi sujuvasti kaikilla kielillä.
Mitäpä tästä kaikesta mummukkamme oppii. Se ei taida vielä olla aivan selvillä... Ainakin sen, että elämässä voi tapahtua mitä tahansa, varsinkin sellaista, jota ei olisi omalle kohdalleen millään odottanut. Hereillä oloa voisi Suuri Elämä myös yrittää opettaa, että mummo osaisi punnita mahdollisia toilauksiaan vähän vähemmän heittäytyen. Tosin toisaalta, eikö juuri heittäytymistä hän halunnutkin oppia.... Ettei olisi niin kaavoihinsa kangistunut vaan aina avoinna jollekin uudelle, kysymys on vain siitä, mitä tuo uusi mahtaa sisältää...
Jokainen kokemus kuitenkin voisi vähän enemmän opettaa sitä ihmisille tuiki tarpeellista ominaisuutta; rakkautta, jota ilman ei kai tämä maailma pysyisi radallaan. Sitä voisi jokainen tarvita, eikä sitä koskaan ole liikaa ja vaatii opettelua luottaa edes rakastettuun täydellisesti. Puhtaimmillaan sen voi nähdä ja kokea pienen lapsen avoimessa, täynnä luottamusta olevassa hymyssä. Se on kuin auringon säde aamusumussa...
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.