Välillä niin täysi olo on, kuin piripintaan täytetty ois, eikä saisi kaadettua pois sitä, joka liikaa olla taitaa ja ylittää jo itseksensä laitaa astian. Se kuohuvako on kuin  viini, joka tuo muodot uniini niin oudot ja niin vieraat, eikä kuitenkaan ne säästy tunteelta tuttuuden  ja ennen koetun. Mut  nuo muistot hauraat kulkee ajan puistot ja pitkät polut maisemien menneiden, vuorten, joita nuorten ehkä siirtävänkin näät. On ihmisellä silloin häät, kun näkee hän itsestänsä enemmän ja kuulee sävelmän tään elämän, sen tarkoituksen, rytmin, joka lopulta yhteinen on joka sydämen. Mutta ei se löydy kamppailutta, eikä sitä voittanutta tervehdi fanfaarit, vaan on se juhla hiljainen, sisäinen ja salattu, kuin oisi lähteille alun  palattu, mut viisaampina niin, kun sieltä ammoin lähdettiin.