Mutta miksi pudota? Eikö se ole kivuliasta? Eikö olisi parempi vain  laskeutua pehmeästi? - Ehkä se   riippuu tilanteesta. Jos on vajonnut hyvin syvälle johonkin pahaan uneen  eli vääränlaiseen tilaan, jossa on jo järjen pimenemisen vaara, se vaatii dramaattisempia otteita. Kunnon herätystä.

Kun on tunteet, kirjoitti  Maria Jotuni, kunnon tunteet, voisi joku sanoa... Kun on ylipäänsä  tunteet, ne vievät, mihin  sattuu. Tuntuu, että niitä ei voi kontrolloida. Kunnon tunteet sen sijaan olisivat ainakin jotain sellaista, jossa ei toista vahingoiteta. Kunnon tunteet eivät veisi toisen ihmisarvoa, itsekunnioitusta tai turvallisuuden tunnetta ja voimia tehdä ja täyttää sitä, mitä elämäntehtäväkseen oli saanut.

Mutta kun on tunteet, ne monesti ovat itsekkäitä ja vaativia. Lopulta ei ole kääntymisen sijaa, niin ahtaalle tunteet, jotka vain ovat, ovat olemisen puristaneet. Puolin ja toisin. Omistavaa tunnetta, hallitsemisen halua, toisen muuttamista oman mielensä mukaiseksi, suvaitsemattomuutta toisen heikkouksille, mielipiteiden huomioon ottamattomuutta, sillä jokainen mielipiteeltään  eriävä lause koetaan uhkaksi, joka  ehkä muuttaa oman itsen, vaikka ei niin tahtoisi...Tai uskaltaisi. Jälleen puolin ja toisin...

Rakkautta ei se ollut,  minkä sulta sain, rakkautta ei, sä  leikit vain... .Haikeana soivat vanhat tangot ja iskelmät syksy-yössäkin. Ja myös tuossa yössä valkenee aamu, joka näyttää omien ihmisten muodostaman turvan...  Aateveljien, ystävien, oman ryhmän. Häivähdyksen turvattomuutta voi kokea vieraan maan kynnyksellä, jos on sinne epävarmassa tilanteessa yksinään astumassa. Viimeistään silloin huomaa veljeyden arvon... Se kokemus säilyy mielessä, vaikka tuolta kynnykseltä vaistonsa  pakottamana kääntyisi takaisin... Ja ehkä nimenomaan silloin.