jouluenkeli_filtered.jpg

Ajattelin tänä vuonna viettää epäjoulun, mutta tuskin se onnistuu. Tosin en edes tiedä, mitä  tuo epäjoulu tarkkaan ottaen olisi. - Ei puurtamistako, ei paketteja, postituspakkoa, eikä kuusta, kinkkua tai kynttilöitä... Mistäkö tällainen jouluviha? No, ei viha, vaan tänä vuonna toisin olemisen tunne. Tänä vuonna kaikki on pyörinyt ylikierroksilla, kuten kesätaidenäyttelyyn vimmalla tehdyt taulut, joista ei meinannut tulla loppua. Tai elämäntapahtumat yleensä ovat lievästi sanoen vilkastuneet, on ollut tunteita ja muuttoa, vapautumista ja uusia kokemuksia, heittäytymistä ja pettymyksiä, onnea ja  epäonnea. Yhtäaikaa tulivat monet asiat päälle, ja siinä on kypsällä henkilöllä tekemistä pysyäkseen kunnossa. Joku tosin voi tilaani vahvasti epäillä, mutta siihenhän on jokaisella  mahdollisuus, nimittäin ihan omaan  mielipiteeseen. Itse olen hyvinkin valmis uskomaan, että toimin vielä toistaiseksi täydessä ymmärryksessäni, niin täydessä kuin se minulle on mahdollista.

Voisihan tietysti viettää epäjoulun vastakohtaa, jopajoulua ja panna ihan överiksi klitterissä ja palloissa, sekä sähkö-, että vahakynttilöissä jingle bellsin tauottomassa tahdisssa... Apua, ei ikinä, mieluummin äärimmäinen asketismi! No, tietysti sellainen epäjoulukin kuulostaa aika aneemiselta. Onhan joulu sentään ikivanha pakanallinen juhla pimeyden voittamisen ylistämiseksi, päivän lyheneminen loppuu ja yhtäkkiä valoisa aika on "kukon askelta" pitempi. Eipä se kovin pitkä matka ole, mutta symbolisesti suuri asia valoisuuteen päin. Siitä voisikin ottaa oppia tässä arjessa. Tiskiä on tänään tuuman verran vähemmän, tai vaihtoehtoisesti enemmän, jos suuresti tiskauksesta nauttii. Pölyä on karvan verran  pyyhittävänä, imuroitava alue kutistuu mielikuvituksen voimalla joulupostikortin kokoiseksi keskellä olohuonetta. Elämä on  syötävän hyvää yks kaks yllättäen. Ja ihmiselläkin on kissanpäivät, vaikka olisikin koiran ilma.

Suku on pahin, sanotaan "sanassa". Sen  olen tullut todistaneeksi monta kertaa elämässäni. Mutta jokin tarkoitushan sillä täytyy olla, että juuri nämä ihmiset ovat minut keskuuteensa kutsuneet. Se  on se kuuluisa kasvattava vaikutus. Mutta ei niin, että jotkut aina muita opettaisivat ja toiset kiltisti ottaisivat opetusta vastaan, vaan kaikki oppivat toisiltaan, mutta kaikki myös toisiaan voivat opettaa, vaikkapa arvaamattaan ja tietämättään.