Rakkaus  sokeako?

Kaikki lapsiaan rakastavat ja tahtoisivat heille parasta maailmassa. Mutta tietääkö, mikä  olisi parasta juuri tuolle sielulle, joka on minun kauttani tähän maailmaan tullut? Omat lapset ovat niin lähellä, heitä  on kerran  ruumiinsa sisällä kantanut ja tuntenut heidän potkunsa ja liikkeensä, kuullut heidän sydämen sykintänsä. Siksi voi olla myös jotenkin sokea sille, millaisia he ovat ja mitä he tarvitsisivat juuri minulta, heidän äidiltään. Ja pystyisikö sitä edes antamaan, pystyisikö sellaiseen viisauteen?

Rakkaus voi olla silläkin tavalla sokea, että ei näe omaa lastaan, vaan jonkin kuvan, jonka on hänestä luonut. Tai voi ajatella omistavansa lapsensa, koska on tämän synnyttänyt, tai ei voi mitään liian negatiivista kestää hänessä, vaan tahtoo laittaa sen muiden mahdollisten asianosaisten syyksi. Kuitenkin tahtoisi niitäkin rakastaa samalla rakkaudella, jotka ovat oman lapseni elämään tulleet. Kaikilla elämä joskus on vaikeaa ja joillekin se voi olla erityisen vaikea koulu, jossa paljon kysyttäisiin juuri toisten hyväksymistä ja rauhallista suhtautumista, sanoipa toinen mitä tahansa. Ehkä niissä tilanteissa onkin juuri koetteella, että osaatko rakastaa kaikesta huolimatta, eli oliko rakkautesi aito, vai onko toinen  ihminen sinulle jokin kone, ja vain niinkö kauan pidät ihmisestä, kun se toimii, niinkuin sinä haluat?

 

Koettelemus osaa aina yllättää

Juuri  monet yllättävät tilanteet  ovat ihmistä kouluttamassa siihen, mihin  hänen pitäisi kasvaa. Voi joutua nielemään epäkohteliaisuutta, epävieraanvaraisuutta, suoranaista vihaakin aivan yllättävissä paikoissa, saada osakseen murjotusta eikä kukaan sano mitään puheittesi vastakaiuksi. Onhan se loukkaavaa, masentavaa ja kiusallista. Mutta mitä siitä. Tällaisia asioita joutuu jatkuvasti työstämään ja mitä siitä tulisi, jos ottaisi kaiken kuolemanvakavasati. Koko ajan pitäisi olla hirmuisen loukkaantunut.

 

Hyvän perussävel sielussa

Ajattelisi vain, että muut tehköön, mitä Elämän edessä uskaltavat, kohdelkoon minua, miten silllä hetkellä pystyvät, kunhan en itse pahaa toisille tekisi. Silloin olisi toiveita kasvaa ihmisenä ja sitä tietä vaikuttaa lastensakin elämään ainakin hyvällä ja viisaalla esimerkillä, jos ei enää aikuisena voi heitä paljonkaan kasvattaa. Ja kun ajattelee, mitä yleensä ihmisille haluaisi, niin hyväähän sitä vain tahtoisi, myös niille, jotka tuntuvat minulle pahaa tahtovan. Se on varmasti vain harhaa, oikeasti kaikki haluaisivat tehdä hyvää, kaikki eivät vain sitä osaa. Mutta tahto on olemassa ja sitä tietä mahdollisuus ajoittain onnistuakin.