Olen ottanut tahtomattani tavaksi silloin tällöin herätä jonkinlaiseen horteeseen kolmen aikoihin yöllä. Se ajankohta  on tuo mystinen suden hetki, en tosin tiedä, miksi sitä sellaiseksi kutsutaan, mutta voin hyvin kuvitella suden istuvan hämärässä nurkassani katsoen minua viisailla silmillään myötätuntoisesti.

Ehkä se haluaa minut herättää miettimään syntyjä syviä, jotta ymmärtäisin, mikä minut milloinkin kiskoo unestani ylös. Ehkä asiat, joita en ole ymmärtänyt, ehkä tekemäni suuret ratkaisut, ehkä muutokset, jotka ovat järkyttäneet. Viisas susi herättää minut näkemään yön  salaperäisinä hetkinä, mikä todella olen, sillä silloin olen vain oma itseni, en esitä mitään muuta. Susi sanoo totuuden ja minun on pakko sitä kuunnella. Se on silloin sanansaattaja, auttaja, vaikka kokisin sen sanoman kiusallisena.

Totuus monesti on jopa pelottava, jos ihminen haluaa vain tiukasti  pitää kiinni tietystä kuvasta, mallista, muotista... Mutta elämä ei ole kuva, malli tai muotti, se on hengittävä, liikkuva ja ennen kaikkea elävä! Siis muuttuva ja ilmeiltään vaihtuva..

Susi urahtaa nurkassa. Sen koko olemus ulvoo vapautta,   itsenäisyyttä, villejä tuulia.  Pian se lähtee   taas metsiin ja valoisille tai  hämärille maille. Mutta sitä ennen se tahtoo minulta vastauksen. - Lupaan  kuunnella Elämän ääntä, koetan sen sanomaa ymmärtää.  Haluan sen tahdon toteuttaa... Ja jotain suden villeydestä toivon itselleni niin, etten kaavoihin kangistuisi.