Valinnat ovat osa elämänkouluamme. Näin panee arvelemaan jo se, miten vaikeaa voi valintojen tekeminen olla ja kaikki vaikeahan tuntuisi olevan sitä ihmisen kasvatuspuolta. Joka hetki pitäisi muistaa, että juuri tässä ja nyt saattaa olla valinnan paikka. Se tuli todistetuksi  eräänä iltapäivähetkenä junassa,  kun vastapäätä  istui  synkän  oloinen  nuorehko, musta mies. Minulla oli  siinä valinnan paikka, ryhdynkö hänen kanssaan keskusteluun, vai en. Koko ujouteni ja jännittyneisyyteni huusi minulle täyttä kurkkua: Et ikinä tee sitä, vaan istut mykkänä paikallasi ja annat ihmisten olla rauhassa! Ja ennenkaikkea juuri itsesi! Ilmeisesti olin  kyllästynyt heikkouksieni terroriin. Sillä äkkiä vain huomasin tenttaavani täyttä päätä täysin tuntematonta mustaa miestä. Tosin rohkeudelleni saattoi ponnahduslautana tai turva-aitana olla seurassani istuva turvallinen esiliina, eli eräs minua vanhempi ystävä. 

ITSE ASIASSA minulle piirtyi keskustelun aikana kuva hyvin monitahoisesta ihmisestä. Toisaalta rennosta afrikkalaisesta, toisaalta taas omalla laillaan vieraita varovasta miehestä, jonka ulkonäkö jo oli ainutlaatuinen koko junassa niin, ettei ihme, jos hän hieman tukalaksi tunsikin olonsa. Mutta keskustelu lähti hyvin käyntiin, varsinkin, kun sen ensimmäisenä osana tietysti oli  pakollista flirttailua, joka erityisesti tällaista vanhaa naista  ilahdutti ja virkisti varsinkin, kun näin hänen ainakin aidolta näyttävän hämmästyksensä kerrottuani oikean ikäni. Hän nimittäin otaksui minua 42- vuotiaaksi! Kiitin siinä paikassa häntä päiväni pelastamisesta enkä halunnut tietenkään hänen aitouttaan millään lailla epäillä...

NO SE OLI SITÄ KEVYEMPÄÄ puolta. Esiliinan nukahdettua junan tasaisessa jyskytyksessä, saatoin suostua miehen kutsuun tulla istumaan viereensä, että kuulisimme  toisiamme paremmin. Oitis siihen myönnyttyäni ihmettelin kyllä samalla, että minäkö tässä tosiaan olen suhtautumassa ihan  tuntemattomaan mieheen näin  luottavaisesti... Mutta kauan en sitä ihmetellyt, sillä mielenkiitoisempi puoli alkoi siinä elää ja tulla  elämän tuulahduksena suoraan Kamerunista: Välillä  tosi levottomat olot, puute tai yltäkylläisyys joillakin, villin afrikan kuivat savannit ja kosteat viidakot, suurperheet ja niiden  yhtenäisyys, sillä perheeseen kuuluvat kaikki melkein kummin kaimoja myöten... Mutta sainpahan minäkin kehua olevani perheeni  seitsemäs lapsi, joka jälleen löi ällikällä tuon erikoisen puhekumppanini, sillä hän kuvitteli, että Suomessa ei oltu pitkiin aikoihin sellaisia perhekokoja harrastettu, eikä oltukaan, mutta  minun syntymästäni tosiaan tulee kohta kuluneeksi 59 vuotta, ja sehän  on jo pitkä aika. Puhuimme vuoroin suomea ja vuoroin englantia ja välillä molempia. Mies kertoikin, että vaikka Kamerunissa oli virallisina kielinä ranska ja englanti, koko afrikka on tuhansien kielien  maanosa. Helsingissäkin asusti 10:tä eri heimoa olevia afrikkalaisia ja jokaisella heimolla oli eri kieli!

MIES TUNTUI KOVASTI KAIPAAVAN poikaansa, jota näki kai kerran vuoteen. Se vaikutti varmaankin paljon hänen elämässään ja aavistin, että myös Suomessa olevaa tytärtään hän joutui kaipaamaan... Hän oli hyvin kiintymyt Suomeen ja varsinkin meidän maamme rauhaan, sen talveen ja saunaan. Siinä  osiossa sainkin selittää, mikä on savusaunan mekanismi ja henki sekä vaikutus, siltä osin kuin itse sitä ymmärrän. Mies tuntui innostuneelta. Mutta kun hieman kerroin omasta elämästäni ja asioistani  tuosta vaan tuntemattomalle, sain minä  puolestaan hämmästyä hänen myötäsyntyistä viisauttaan, joka rauhoitti minua. Tunsin sen tulevan jostain ikuisesta heimoviisaudesta läpi ihmiskunnan historian, sillä sanotaanhan alkukotimme afrikassa olevan. Hän  puhui anteeksiannosta ja anteeksipyynnöstä,  jota pitäisi aina uudestaan yrittää ja jonka pitäisi tulla sydämestä ja näkyä silmissä. Kun hän sen sanoi, ymmärsin omalla tavallani, mitä hän tarkoitti. Anteeksiantaminen ja -saaminen voi todellisesti olla mahdollista vasta, kun se tulee ja lähtee sydämestä, on siellä loppuun asti käsitelty niin, että mitään jäynää tai kaunaa ei enää ole. Kas siinäpä työsarkaa!

MITÄ OLISINKAAN MENETTÄNYT, jos olisin tuossa valintatilanteessa totellutkin pelkojani ja epäluulojani. Olisin tärissyt ohi, jos ei nyt ihan onneni, niin tutustumisen mahdollisuuden täysin erilaisista oloista kotoisin olevan ihmisen kanssa. Ja se olisi kuitenkin tärkeää, että tuntisi sellaisiakin ihmisiä, joita kohtaan voisi olla pelkoja. Silloin nuo pelot häviäisivät  ja kokemus auttaisi erinäköisiä ihmisiä ymmärtämään toisiaan eikä lopulta laajemmin ajatellen sotia enää tarvittaisi konflikteja ratkomaan - mihin ne eivät koskaan pystykään.  Maailman muuttuminen alkaa yhdestä ihmisestä.

MUTTA KUTEN SANANLASKU  syvämietteisesti sanoo: Ei ole koiraa karvoihin katsomista, eikä, näin voisin lisätä, junassa istuvaa mustaa miestä...